Miksi ei Jeesus


Miksi juutalaiset eivät usko Jeesuksen olevan messias?

Siksi että pyhä Raamattu, Tanakh, (Vanha testamentti), sanoo messiaasta seuraavia asioita:

-Messiaan aikana kaikki hajaantuneet juutalaiset palaavat Israeliin. Ei toteutunut.
-Messias rakentaa fyysisen temppelin. Ei toteutunut.
-Messias tuo koko maailmaan rauhan. Ei toteutunut.
-Messiaan aikana koko Israel palaa Tooran opetuksiin. Ei toteutunut.
-Messiaan aikana koko maailma palvelee Israelin Jumalaa. Ei toteutunut.
-Messias on Daavidin kuningassuvun jälkeläinen. Ei toteutunut. (Kumpikaan UT:n sukupuu ei ole messiaaninen linja.)

Kristinusko selittää nämä pikku ongelmat sanomalla että Jeesus täyttää kyllä nuo messiaan merkit seuraavassa tulemisessa. 

Mutta pyhät kirjoitukset eivät tunne kahden tulemisen taktiikkaa. 

Kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa, ja luvata todistavansa asian "myöhemmin". Sadat muutkin ovat väittäneet olevansa messiaita ja kaikkia on arvioitu samalla mittarilla; Täyttääkö hän Tanakhissa kerrotut ehdot. Ei ketään ole sorsittu tai suosittu. 


Hassua kyllä, UT:n auktoriteetti ja asema Jumalan sanana perustuu täysin siihen, että sen oletetaan toteuttavan Tanakhin ennustukset. Ei noita edellä lueteltuja oikeita tuntomerkkejä, vaan kristinuskon paljon myöhemmin keksimät "ennustukset". Koko kristinusko romahtaisi jos "Vanhasta testamentista" ei löytyisikään tiettyjä jakeita, joita siellä väitetään olevan. 

No, miten sen nyt varovasti sanoisi.. Niitä jakeita ei löydy. Kun luetaan alkuperäistä Tanakhia hepreaksi, siellä ei ole ainotakaan ennustusta UT:n tapahtumista. Niitä voi löytää vain kristillisillä silmälaseilla, ja silloinkin vain käännöksistä. Nämä "käännökset" on tehty tukemaan UT:n oppeja. Korttitalo pysyy siis pystyssä keksittyjen "ennustusten" varassa. 

Ne juutalaiset jotka tuntevat oman Raamattunsa, eivät mene lankaan.

Kuolleista herääminen ei ole messiaan tuntomerkki, ei ole koskaan ollut. On ihan se ja sama heräsikö joku joskus kuolleista, messiasta se ei kenestäkään tee. 

Mitä muuta Raamattu (Tanakh) ei sano messiaasta?
-Se ei kerro että messias perustaisi uuden uskonnon. Täysin päinvastoin. 
-Se ei kerro että Jumala tulisi ihmiseksi.
-Se ei kerro että messias syntyisi neitsyestä
-Se ei kerro että temppelin uhrit olisivat esikuvia rististä. Uhrien tarkoitus ei koskaan ollut pelastaa ketään "kadotuksesta", eivätkä useimmat uhrit edes liittyneet syntiin mitenkään. Uhrieläin ei ollut "sijaiskärsijä", kuten kristityille on virheellisesti opetettu. Profeetta Hesekiel kertoo selkeästi että eläinuhreja tullaan uhraamaan taas tulevassa temppelissä

Heprealaiset kirjoitukset eivät tunne ihmisjumalaa. Muinaisissa pakanauskonnoissa oli yleistä että jumala inkarnoitui ihmishahmoon. Samoin neitsyestä syntyminen oli niille tyypillistä. Kauan ennen kristinuskoa. Taivaan jumala plus ihmisneitsyt, yhtälöstä syntyi palvottu supersankari, usein maailman pelastaja. Esimerkkeinä Horus, Ra, ja antiikin ceasarit kuten Augustus. Ihmisjumala ja neitsytäiti konseptit ovat juuri sitä epäjumalien palvelusta jonka Jumala kieltää ensimmäisessä käskyssä.

Juutalaisuus ei näe seksuaalisuudessa mitään alhaista, joten neitsyestä syntyminen on täysin järjetöntä. Tooran mukaan seksuaalisuus on Jumalan pyhää energiaa, jolla maailma luotiin. Mitä enemmän intohimoa, sen korkeamman sielun pari vetää alas taivaasta. Näin ollen, juutalaisen kuninkaan syntymiseen tarvitaan keskimääräistä enemmän intohimoa! Oikea fyysinen mies ja nainen. Ei mitään "pyhäähenkeä" ja neitsyttä.

Kreikkalaisessa filosofiassa asia oli päinvastoin. Seksuaalisuus oli likaista, ja tavallisen kuolevaisen perimä synnin saastuttama. (Vertaa kristinuskon perisyntioppi). Supersankari kuten ceasar ei siis voinut syntyä normaalisti. Sankarin täytyi olla "jumalanpoika". UT on kreikkalainen kirja. Paavali esim ihannoi selibaattia, mikä on juutalaisuudelle täysin vierasta.

Miten messias Mooses syntyi? Tanakh kertoo että leeviläinen nuori mies otti leeviläisen tytön vaimokseen. Vaimo tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Mikä voisi olla puhtaampaa ja luonnollisempaa? Näin Jumala lähettää pyhät ja kauniit sielut maan päälle.

Juutalaisessa maailmankuvassa ihminen ei ole likainen, pilalla, eikä matkalla helvettiin. Tanakhissa ei ole kohtaa jossa kerrottaisiin ihmisten tarvitsevan pelastusta kadotuksesta. Aina kun profeetat nuhtelevat synnistä, he tarjoavat ratkaisuksi parannusta. Siinä kaikki. UT:n opit tulevat muiden kansojen uskonnoista, niillä ei ole perustaa juutalaisissa kirjoituksissa. Jos olisi, juutalaiset seuraisivat niitä. 



UT vääristää törkeästi kirjoituksia. Esim Matt. 1:23 viittaa Jesaja 7:11 muka profetiana neitseestä syntymiseen. Jesaja ei käytä sanaa neitsyt, alma tarkoittaa nuorta naista. Tarkemmin tästä.

Kolminaisuus on "todistettu" lisäämällä pariinkin UT:n kohtaan jakeita, jotka eivät vanhemmissa käsikirjoituksissa ole. Tämä on vain jäävuoren huippu. UT lainaa jatkuvasti kirjoituksia täysin mielivaltaisesti. UT:n kirjoittajat eivät osanneet kunnolla hepreaa, eivät tunteneet juutalaisuutta tai kirjoituksia. Pyhien kirjoitusten vastaisena se ei mitenkään voi olla Jumalan inspiroima kirja. 

Jeesus sanoi monenlaista tapahtuvan silloin elossa olevan sukupolven aikana. No, ei tapahtunut. Alkuseurakunta odotti jotain tapahtuvaksi pian. Ei tapahtunut. UT:n ristiriitoihin voi perehtyä kuuntelemalla esim Tovia Singeriä. UT on niin kaoottinen ja ristiriitainen, että oli suuri helpotus luopua siitä.



Yhdessä vaiheessa ajattelin että kristinuskon herätyksissä tapahtuneet suuret ihmeet todistaisivat Jeesus nimen voimasta. En edelleenkään epäile herätyksiä ja ihmeitä. Niitä ON tapahtunut kristinuskossa. Mutta näitä herätyksiä ja ihmeitä on yhtälailla tapahtunut myös ilman Jeesus nimeä. Sekä juutalaisuudessa että pakanuudessa. Kristityt eivät niistä vain tiedä. Esimerkkinä vaikka Bruno Gröning - satoja ja satoja lääkärien toteamia yliluonnollisia paranemisia 50-luvulla Saksassa. Mm sokeita, halvaantuneita ym. ja kaikki ilman ristiä tai Jeesus nimeä. 

Tai ihan jokin aika sitten, sokeana syntynyt vauva Israelissa jonka näkö palautui rabbin rukouksella. 

Eniten vaikutti kuitenkin se, että tarve "pelastua" poistuu kun uskaltaa lopulta lähestyä Jumalaa suoraan. Tuo tarve "pelastua" on keinotekoisesti luotu. Ei ole ongelmaa johon risti olisi vastaus. Ei ole mitään hätää. Adam, Nooa, Abraham, Ruut, Daavid, kaikki he olivat turvassa ilman kristinuskoa. Tämän päivän juutalaiset ovat turvassa. Kuka tahansa voi lähestyä Jumalaa, juuri niin keskeneräisenä kuin on. Jumala on armollinen. Hän antaa synnit anteeksi, ja valtavasti uusia mahdollisuuksia. Hän on kaikkialla, ei tarvita erikseen "ovea" tai tietä Hänen luokseen. 

Jumala haluaa ihmisen kohtaavan Hänet suoraan, ilman välikäsiä. Se on ainoa tapa asioida rehellisesti Hänen kanssaan, rikkomatta ensimmäistä käskyä. On ok olla opettajia, rabbeja, guruja. Mutta jos joku tietty välikäsi on välttämätön ja ainoa oikea "portti", sekä palvonnan kohde, silloin kysessä on epäjumala. 

Entä millainen isä rankaisee lapsiaan ikuisella kidutuksella helvetissä? Kristinuskon mukaan miljardit ihmiset joutuvat kadotukseen. Miksi Jumala loisi elämää jonka ainoa tarkoitus on kärsiä ikuisesti? Mistäköhän synnistä se olisi kohtuullinen rangaistus? Mitä kidutettava rangaistuksesta hyötyy? Entä kiduttaja? Siis oikeasti.

Juutalaisuudessa ei ole ikinä ollut kristinuskosta tuttua helvettikäsitettä. Se kehittyi paljon myöhemmin, tarpeesta hallita pelolla ja käännyttää massoja kristinuskoon. Tanakh ei moista tunne. Siellä rangaistus synnistä oli kuivuus, nälänhätä, sairaus, vihollisen hyökkäys, ym maalliset asiat. Ne eivät olleet "uskon asioita", ne todella tapahtuivat. "Pelastus" on juutalaisuudessa aina tarkoittanut konkreettista pelastusta, fyysiseltä uhalta. 


Seuraavaksi: Mikä noahilainen