Siunattu vihollinen

18.06.2020

Vanha kirjoitus, siksi sisältää UT lainauksia, nykyisin olen noahilainen.


Seuraavat jakeet tuntuivat ennen vaikeilta:

Matt.5:39 Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin.

5:44 Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.

Väitän ettei kovin moni intoile näistä jakeista. 

Minullakin oli eräs "vihollinen". Yritin rukoilla tuon ihmisen puolesta. Yritin unohtaa. Pakotin aivoni johonkin muuhun, kun koston unelmat alkavat pyöriä. Olin antanut mielessäni anteeksi, mutta se ei ole tullut sydämestä. Vaikka olisin ollut kuukausia ajattelematta koko asiaa, viha horrosti pinnan alla. Jos näin tyypin, haavat aukenivat.

Tiedän hyvin että anteeksi on pakko antaa, jos aikoo itse saada virheensä anteeksi. (Matt.6:14)

Näinhän monet tekevät. He yrittävät. On vain yksi pikku ongelma. Yrittäminen ei riitä.

Matt.18:35 Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille (rankaisee), ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.

"Sydämestään" tarkoittaa että tunteet ovat mukana. Pelkkä mekaaninen "päätän antaa anteeksi" ei riitä. Kivun pitää helpottaa. Jos tunnen katkeruutta, olen tuomion alla väärien tunteiden takia. Sillä tunne on tuomio. Millä tuomiolla minä tuomitsen, se sama tuomio on ylläni. (Matt.7:2)

Jos näen tyypin kaupassa, en saa muuttaa reittiä. Verenpaine ei saa nousta kohdatessa. Haavojen täytyy jotenkin parantua, että myöskin tulehdusreaktio, viha poistuisi. Viha on myrkkyä.

Miten se on mahdollista? Kun pelkkä tyypin talon näkeminen kaukaa kirvelee haavoissa. Kun pelkkä ajatus kohtaamisesta lisää adrenaliinin eritystä. Viha todella kuluttaa, fyysisesti.

Kyselin miksi juuri tämä? Kaikista maailman ihmisistä juuri tämä provosoi pahimman esiin minussa. Sepä se. Juuri siksi. 

Hän on täydellinen peili. Sille mitä en halua nähdä. Hän näyttää millä perkeleillä vielä on salainen toimipiste minussa. Koska jos olisin täysin vapaa, ne eivät pystyisi provosoimaan tunteitani.

Joka kerta kun kohtasin tuon ihmisen, hän provosoi minut tekemään syntiä. Ajatuksin, tuntein, sanoinkin. Katkeruuden tunne luo myrkyllistä energiaa ihmisen itsensä päälle. Selventää kun ajattelee tuon energian olentona. Olento vahvistuu joka kerta kun ruokin sitä. Se vahvistuu isäntänsä verestä.

Väärä tunne on epäjumalalle uhraamista. Sillä örkki joka päättää ruumiisi stressitasoista, hallitsee ruumistasi. Ihmisen kuuluisi itse päättää kenen käyttöön voimansa antaa.

Juutalaisuudessa se on verenvuodatusta, tappamista jos saa lähimmäisen verenpaineen ja sykkeen nousemaan vihasta. (Matt.5:22) Sielu vuotaa verta, veri on elämää. Oman vajavaisuuteni luoma örkki joi vertani ja lihoi. Mutta uskova on kutsuttu täydellisyyteen. Eli hallitsemaan sanansa, mielensä, tunteensa täydellisesti. Silloin hän hallitsee myös sykkeensä, stressihormonien erityksen, verenpaineen. (Jaak.3:2) Silloin sielua juova örkki kuolee nälkään. Silloin se ei voi aiheuttaa sairautta. Puhdas sielu ja hallittu ruumis vapauttavat toisenlaiset ystävät, kirkkauden ja voiman kaverit palvelemaan.

Okei, tämä selvä, mutta miten hallita tuneensa? Seuraava opetus "taakansiirrosta" on auttanut monia.

Kaikki synti (mielentila, ajatus, sana tai teko) luo negatiivista energiaa. Nuo voimat jäävät isäntänsä eli uhrinsa ylle, koko karvainen haiseva kööri.

Kuvitellaan että ihmisellä on tietämättään karvaista painolastia. Hän kasvaa ja tekee parannusta. Mutta vielä jotain on. Piilossa, salassa, syvällä. Silloin Herra joutuu sallimaan pahan hyökätä. Se on pahaa, se sattuu, mutta siihen kätkeytyy valtava kasvun mahdollisuus.

Jos en vastaakaan pahaan pahalla, vaan etsin tuskassani Herraa. Jos en oikeuta omaa syntiä vastareaktiona toisen syntiin. Jos kestänkin hetken kipua egossani, omantunnon tähden. Silloin voi tapahtua jotain todella uskomatonta. Tämä ulkoa tuleva epäreilu hyökkäys puhdistaa kuorman päältäni. Se puhdistaa niitä syvimpiä kammioita, joihin ei ilman kipua päästä käsiksi.

Ruhjeet ja haavat puhdistavat pois pahan, lyönnit sisimmätkin (salatut) kammiot. Sn.20:30

Sydämen kammioissa piilevä epäpuhtaus aiheuttaa sairauksia.

Herra on niin armollinen, että joskus lähettää jonkun puhumaan pahaa sinusta. Jokin mustamaalaus, vahingonteko tai pilkka, joka osuu kipeästi. Mutta et lyö takaisin. Kestät, ja voitat itsesi.

Minne tuo negatiivinen energia, tuo karvainen kööri menee? Se menee sille joka puhui sinusta pahaa! Hän vetää sen päälleen. Kun hänet tutkitaan tuomiolla, hänen yltään löydetään hänen omat pahat tekonsa, plus muidenkin ihmisten kuonaa. Niiden joista hän puhui pahaa!

Jolla on, sille annetaan. Jolla ei ole, siltä otetaan pois vähäkin. (Matt.4:24,25)

Tämä juutalainen Tooran palanen voi tuntua oudolta, mutta katso ensin sen hedelmä. Mikä valtava motivaatio parannukseen! Mikä valtava elämän työkalu. Miten ihmeellinen, suuri Herra! Tuomari aina nöyrtyvän puolella.

Nyt ymmärrän vielä paremmin, että joka kerta kun puhun pahaa toisesta, olen vaarassa vetää hänenkin tunkionsa päälleni. Saatan kiinnittyä hänen synteihinsä, joutua vastaamaan niistä. Sana käskee kymmeniä kertoja hillitä kielensä, ja tämä todella motivoi siihen.

Kun taas teen hyvää viholliselle, voin saada sellaisia kirkkauden kavereita elämääni, jotka ei minulle olisi edes kuuluneet. Jotain ihan yllättävää.

1.Piet.2:19-20 Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien. Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa.

Nyt vaikeisiin jakeisiin tulee kerralla järkeä. Nyt haluan kääntää toisen posken. Haluan näitä lyöntejä. Toivon että voisin vielä tehdä tyypille jotain hyvää. Näin palautan ruumiini ja sieluni täyden hallintavallan itselleni. Me itse luomme omat kykymme ja voimamme.

Tässä vielä joitain jakeita joihin tämä vaihtokauppa ajatus tuo järkeä.

Sn.22:16 Vähäosaiselle on voitoksi jos häntä sorretaan..

Room.8:28 Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, (jotka käytännössä tottelevat Häntä)

Sn.21:18 Jumalaton joutuu lunnaiksi vanhurskaan edestä 

Sn.25:21-22 Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle leipää syötäväksi, jos hänellä on jano, anna hänelle vettä juotavaksi. Näin kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja Herra palkitsee sen sinulle. 

Jaak.3:2 Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös KOKO ruumiinsa. (Aramea: tekemään koko ruumiinsa alamaiseksi.) Syke, adrenaliini, testosteroni, aivokemia, stressi, keskittyminen, paniikki, painajaiset.. ratkaisu on kielen hallinta. Lue koko Jaak.3.

Sn.24:18 Älä iloitse vihamiehesi kaatuessa -- ettei Herra sen nähdessään pahastuisi ja kääntäisi vihaansa pois hänestä.

Sn.11:8 Vanhurskas pelastetaan hädästä ja jumalaton joutuu hänen sijaansa.

Sn.16:32 Pitkämielinen on parempi kuin sankari, ja mielensä hillitseväinen parempi kuin kaupungin valloittaja


Ihminen luo tiensä - Lisää ajatusten, sanojen ja tekojen luovasta voimasta


Lyhyt video samasta aiheesta