Talmud
Edelleen kuulee juutalaisvihamielistä, kirkoilta perittyä väitettä että "rabbiininen juutalaisuus" on "väärää" juutalaisuutta. Että suullista Tooraa ei alunperin ollut, ja että Talmud on mielivaltaisia ihmisoppeja.
Juutalaisuus kertoo että kirjallista Tooraa (Tanakh) ei voida ymmärtää ilman suullista Tooraa (judaismin opetus, Talmud). Suullinen Toora annettiin Siinailla, kuten kirjoitettu lakikin. Ne muodostavat kokonaisuuden. Toinen ei aukea ilman toista. Missä niin sanotaan?
Esra 8:8 Ja he (leeviläiset) lukivat Elohimin Tooraa kappale kappaleelta, ja selittivät sen sisällyksen, niin että luettu ymmärrettiin (suullinen Toora).
Jos nämä Esran ajan ihmiset eivät ymmärtäneet Raamattua ilman rabbien opetusta, emme mekään ymmärrä.
Esimerkkejä suullisesta Toorasta Raamatussa.
Nehemian kirjassa tiedettiin että ostaminen ja myyminen on kielletty sapattina, vaikka ei 5 Mooseksen kirjaa sitä kerro. Kaikki käskyjen tarkempi määrittely oli suullista Tooraa.
UT:n aikana tiedettiin mikä on sapatinmatka. Tai että hätätapaukset hoidetaan sapattinakin. Tiedettiin että ruumis pitää haudata heti. Tunnettiin kalenteri ja juhlien protokolla. Kaikki tämä on suullista Tooraa. Ilman tätä yleissivistystä elämä oli mahdotonta.
Kirjoitettu Toora ei selitä mikveä, veden uudistavaa voimaa, kuitenkin kaikki tiesivät mitä Johannes kastaja joessa touhusi.
Mistä tulee viini ja leipä sapattiaterialle? UT on täynnä todisteita suullisesta Toorasta.
Mistä Daniel tiesi rukoilla juuri kolmesti päivässä?
Ilman suullista Tooraa kuningas Daavid ei olisi syntynyt. Hänen isoisoäitinsä Ruut oli moabilainen, eikä kirjoitetun Tooran mukaan moabilainen voi ikinä liittyä Israeliin. Vain suullinen Toora tarkensi että kielto koskee miehiä, ei naisia.
Ilman suullista Tooraa voisi Tanakhia tulkita miten vain mielivaltaisesti. Kuten kristinusko on tehnytkin.
Kirjoitettu Toora kehottaa teurastamaan eläimiä "niin kuin olen neuvonut", mutta ei kerro miten on neuvottu. (5.Ms.12:21) Kaikki tämä hiljainen tieto on suullista Tooraa. Joka sittemmin sai Talmudin muodon.
Kristinusko on aina vihannut Talmudia. Missä on alkanut juutalaisvaino, siellä on ensimmäisenä tehty rovio heidän kirjoistaan. Kristillisessä antisemitismissä on kyse juurikin vihasta "rabbiinista juutalaisuutta" kohtaan. Talmud on juutalaisuuden sydän. Jos Talmud olisi saatu tuhottua, olisi tuhoutunut koko juutalaisuus.
Kristinusko on vihannut Talmudia siksi että juuri siinä ilmenee juutalaisuuden kauneus ja rikkaus. Ei ihme että Talmud on leimattu saatanalliseksi.
Tulevaisuudessa kymmenen ei-juutalaista tarttuu jokaista juutalaista liepeestä pyytäen opetusta. (Sak.8;23) Miksi tarttuisi jos kuka tahansa osaisi lukea Tooraa ihan itse, ilman juutalaisuuden opetuksia?
Ne olivat juurikin Talmudin hygieniasäädökset, jotka tekivät juutalaisista lääkäreistä yliluonnollisen taitavia eri aikoina. Vuosisatoina joina muut lääkärit eivät edes pesseet käsiään siirtyessään vainajan luota synnyttäjän luo. Juuri Talmudin ohjeet pelastivat juutalaiset mustalta surmalta ja monelta muulta tuholta. Talmud ohjeisti käsien pesun ja karanteenin, kauan ennen kuin tiede ymmärsi hygienian merkityksen. Onko Talmud siis vain keksittyjä "ihmiskäskyjä"?
Heprean konsonantit muodostavat kirjoitetun Tooran. Ilman vokaaleja sanoja ei kuitenkaan voisi lukea. Mikä vokaali kuuluu mihinkin sanaan on suullista perimätietoa. Väärän vokaalin valitsemalla muuttaa sanan merkityksen ja näin ollen muuttaa Tooran.
Konsonantti on kuin maskuliini, vokaali feminiini.
Laajemmin koko Tanakh voidaan nähdä maskuliinina ja sen tulkinta (suullinen Toora, Talmud) feminiininä. Toora ei ole mekaanisia kaavoja, vaan rakkaussuhde. Vastaanottaja (juutalaisuus) tekee siitä puolet. Se antaa sille elämän.
Jumala antoi Tooran juutalaisille, ei muille kansoille. Tarkoittaa että edelleen vain heillä on avaimet opettaa Jumalan tahtoa maailmalle. Raamattu itse sanoo että Raamattu ilman juutalaisuuden opetusta ei riitä:
5.Ms.17:9-11 "ja mene leeviläisten pappien luo ja sen luo, joka siihen aikaan on tuomarina; kysy heiltä --. Ja tee sen sanan mukaan, minkä he sinulle ilmoittavat.. ja noudata tarkoin kaikkea, mitä he sinulle opettavat. Tee sen Tooran mukaan, minkä he sinulle opettavat.."
"He" opettavat. Ei kristityt, vaan suullisen Tooran haltijat. Siinä ei lue että jokainen pähkäilköön itse jostain vieraan uskonnon muokkaamista "käännöksistä". Jumala asetti leeviläiset papeiksi ja opettajiksi, ja se liitto pysyy niin kauan kuin taivas ja maa pysyy (Jer.33). Rabbit ovat tämän päivän tuomareita ja opettajia. Heidän Tooransa tulee katkeamattomana ketjuna Siinailta asti. Se on siirtynyt isältä pojalle, opettajalta ja oppilaalle. Heillä on edelleen Jumalan valtuutus opettaa Jumalan tahto maailmalle.
Kun aloin kuunnella pelkästään ortodoksirabbeja, kaikkeen tuli selkeys ja rauha.
Mehukkaita paloja Mishnasta Pyhiä juutalaisia kirjoituksia - tämä kirja löytyy myös kirjastoista.