Sitoutuminen vai suhde

Käytän tässä termiä "sitoutuminen" tarkoittamaan sekä avioliittoa että sitoutunutta yhdessä asumista. Termillä "vaimo" tarkoitan sekä avio- että avovaimoa. Yhdessä asuva pariskunta on hengen maailmassa sitoutunut, ja heidän kehonsa ovat kemiallisesti naimisissa.

Suhde tarkoittaa että harrastat intiimiä yhteyttä jonkun kanssa kuvitellen ettei mitään pysyvää sidosta ole. Suhde voi kestää yhden illan tai kymmenen vuotta. Se on aina "toistaiseksi voimassa oleva sopimus", kuin kauppasopimus, joka jatkuu niin kauan kuin osapuolet kokevat hyötyvänsä. Sen perusta on siis hyöty, ei sielunkumppanuus.

Ihminen on luotu puolisoiksi ja perheeksi, ei "parisuhteisiin". Mistä tiedän onko minulla suhde vai perheenjäsen?

Kun perheeseen syntyy lapsi, hän ei tule koeajalle. Vauvalla ei ole vaihto- tai palautusoikeutta, vaikka hän olisi odotettua haastavampi. Jos hän on koliikkivauva, sitten sinulla on koliikkivauva. Tätä tarkoittaa perheenjäsen.

Hän ei ole lapsesi siksi että rakastat häntä. Vaan rakastat häntä siksi että hän on lapsesi. Hän pysyy lapsenasi vaikka et joka hetki tuntisi rakkautta. Perhesuhde ei perustu fiilikseen tai tunteeseen, eikä se katoa mihinkään fiiliksen muuttuessa. Perhe ei ole toistaiseksi voimassa oleva soppari.

Sama täytyy päteä puolisoon. Hän ei ole puolisosi siksi että rakastat häntä. Vaan rakastat häntä siksi että hän on puolisosi. Ja vaikka et rakastaisikaan, hän on silti puolisosi.

Ilman tuota kokemusta ei ole turvallista tilaa kasvaa parhaaksi versioksi itsestään. Ilman perhesidettä ei ole kotia. Ei lapsella eikä aikuisella.

Sitoutuminen ei voi perustua tunteeseen. On huono syy sitoutua "rakkaudesta". Yhtä huono kuin sitoutua rahan takia. Mietitäänpä. Jos joku lähtee suhteeseen rahan takia, suhde luultavasti loppuu rahan loppuessa. Ihan samoin, jos lähdetään suhteeseen rakkauden takia, suhde päättyy rakkauden loppuessa. Ei silloin edes oltu suhteessa toisen ihmisen kanssa, vaan rahan tai rakkauden kanssa. Se ei ole intiimi suhde. Intiimiys tarkoittaa; vain me kaksi, ei mitään kolmatta pyörää. Mikään ulkoinen asia ei pidä meitä yhdessä. Me olemme yksi. Edes rakkaus ei saa tulla väliimme.

Kuten Valo ja Astia ovat yksi, myös mies ja nainen ovat yksi ihminen vain yhdessä. Adam tarkoittaa "ihminen". Alussa ei luotu "miestä", vaan "ihminen". Adam oli sekä mies että nainen, yhtenä olentona, kunnes heidät erotettiin eri kehoihin. Mies tai nainen yksinään ei ole Luojan kuva, vain yhdessä he ovat Adam, ihminen. He todella tarvitsevat toisiaan.

Avioliitto ei ole yhdistyminen vaan uudelleenyhdistyminen. Kotiinpaluu.

Erottamisen jälkeen heitä kehotettiin yhtymään uudelleen, eli solmimaan avioliitto. Mikä järki oli ensin erottaa ja sitten ohjeistaa palaamaan yhdeksi? Voisiko olla että alkuperäinen yhteys oli liian helppoa. Nyt kun mies ja nainen ovat erillisiä, heillä on vapaus mennä eri suuntiin. He voivat valita toisensa, tai olla valitsematta. Heillä on ego joka vastustaa yhteyttä kaikin voimin. Ego ottaa sielun kauniin vetovoiman, itsensä Jumalan voiman, ja vääristää sen itsekkääksi himoksi. Niin että juuri se minkä piti liimata heidät yhteen, tuhoaakin heidän suhdettaan.

Jos nyt kaikesta tästä häirinnästä huolimatta ihmiset nujertavat egonsa, ja rakentavat onnellisen kodin, se on niin kaunista että Luoja itse asettuu asumaan heidän välilleen. Kodin onni on Shekinan koti. (Shekina on Luojan feminiini läsnäolo, kokemus Hänestä.)

Ellei tämä mysteeri riitä syyksi sitoutua, niin en keksi mikä sitten riittäisi.

Mies tarvitsee naisen tarvitsevuutta

Mies ja nainen sitoutuvat eri syistä. Nainen "pesänrakentajana" kaipaa (yleensä) luonnostaan turvallisuutta ja pysyvyyttä. Se on jopa kehollinen tarve, kuten ruoka tai uni. Mies taas on "valloittaja" jolla ei (samalla tavoin) ole biologista tarvetta sitoutua eliniäksi. Tämä ero tekee naisesta (usein, ei aina) altavastaajan kevyissä suhteissa.

Kuitenkin juuri mies tarvitsee sitoutumista enemmän. Miehen tarve sitoutua nousee sielusta, ei kehon tarpeista. Maskuliininen sielu, eli halu antaa, on peitossa egon halujen alla. Yhdistyäkseen puoliskoonsa miehen täytyy jatkuvasti voittaa egonsa. Hän on syntynyt tänne voittamaan egonsa, se on koko pelin idea. Hänelle annetaan juuri se vaimo joka auttaa häntä löytämään itsensä egon alta. 

Sinkkuna on aina helpompaa. Jos ei tule toimeen jonkun kanssa, voi poistaa hänet elämästään. Miksi nähdä vaivaa ja kasvaa henkisesti, kun ei ole pakko. Jos joku sanoo ikävästi, voi kivahtaa takaisin, ilman että taivas putoaa niskaan. Voi mennä kotiin ja ajatella olevansa ihan hyvä tyyppi. Vikahan on muissa. Puolison kanssa tämä illuusio särkyy.

Ego ei halua sitoutua, se on mielestään yksilönä jo valmis ja täydellinen. Ego nauttii sinkkuelämästä tai itsekkäistä suhteista. Sielu taas tietää olevansa puolikas, se kaipaa puuttuvaa osaansa. Sielu ikävöi kotiin, Edeniin, puhtaiden virtojen äärelle. Mies saa energiaa suoraan ylhäältä, mutta vain jos hän antaa sitä eteenpäin. Mies elää antamisesta. Hänen sielunsa hengittää ja nauttii vain kun hän tekee toisen onnelliseksi. Mitä enemmän hän antaa, sen enemmän hän saa.

Nainen tarvitsee miestä ennen kaikkea emotionaalisesti, mies taas tarvitsee vaimoaan kaikkeen. Ilman vaimoa miehen on hyvin vaikea korjata sielunsa ja jumalasuhteensa.