Valosta ja seksistä

27.02.2022

Raapaisuja (omin samoin) kirjasta Matrix, Kabbalan Parantava Voima, sekä joitain poimintoja rabbien puheista, valitettavasti tarkkoja lähteitä kaikelle ei ole tallessa. 


Alussa oli loputon Valo, ääretön puhdas ja rakastava energia. Tuo energia halusi vain antaa, jakaa ja tehdä hyvää, mutta kun koko maailma on pelkkää antamista, kuka ottaa vastaan? 

Puhdas ja ääretön halu antaa on maskuliinienergiaa. 

Koska Valo halusi antaa, se muovasi omasta energiastaan astian johon se voi kaataa itseään. Ja nyt yhden voiman sijaan maailmassa olikin kaksi voimaa: halu antaa ja halu vastaanottaa. Toinen tuli toisesta, kuten nainen otettiin miehestä. Halu vastaanottaa on universumin feminiinistä energiaa. Kyse on nimenomaan energian suunnasta. Se mikä milloinkin on maskuliinista ja mikä feminiinistä vaihtelee tilanteen mukaan. Kyse on asemasta suhteessa toiseen. Jumala on maskuliini suhteessa ihmiseen. Se ei siis tarkoita että Jumala on "mies". Jokaisessa ihmisessä on nämä molemmat voimat. Kuitenkin niin että miehen syvin olemus ja tarve on antaa. 

Astia edustaa halua saada. Tästä energiasta rakentuu koko luomakunta. Ei siis tuomita sitä että kaikki me etsimme nautintoa. Sitä varten ihminen on luotukin. Kaikki rimpuilu, sekoilu, riippuvuudet ovat ymmärrettäviä oireita. Jotain puuttuu, emme tyydy tyhjyyteen. Me kaipaamme Valoa, kaiken olevan syvintä olemusta. Siitä kaipuusta meidät on muovattu.

Ytimeltään molemmat halut ovat samaa alkuperäistä Valoa. Vähän kuin jääastia, johon kaadetaan vettä, ne ovat vettä molemmat. Alussa kaikki oli hetken täydellistä. Valo sai antaa mielin määrin ja astia nautti loputtomasta kyvystään vastaanottaa. 

Mutta koska astiakin oli pohjimmiltaan valoa, se turhautui. Sekin halusi antaa. Aivan kuin rakastettu lapsi haluaa yllättäen antaa lahjan vanhemmilleen, astialle ei riittänyt enää pelkkä vastaanottaminen. Astia halusi tulla Valon kaltaiseksi. Antajaksi. Pieneksi hetkeksi astia kieltäytyi vastaanottamasta Valoa. Tätä kutsutaan kabbalassa alkuräjähdykseksi. Aineellinen maailma sai alkunsa. 

Antaja on vastaanottajaa suurempi. Antaminen ja saaminen luo epätasapainon, tilanteen nimeltä häpeän leipä. Kun syömme leipää joka on ilmaiseksi saatua, ei ansaittua, siihen sisältyy häpeää. Kerjäläinen saa rikkaalta kolikon, mutta samalla menettää jotain. Itsekunnioitustaan, Jumalan kaltaisuuttaan, ihmisyyttään. Juuri tämän häpeän leivän astia torjui kieltäytymällä. Se halusi nousta korkeammalle tasolle, kokea myös antamisen iloa, eli Luojan kaltaisuutta. Ja niin sen kuului mennäkin. 

Ihminen saavuttaa korkeammat täyttymyksen tasot matkimalla Luojaansa. Olemalla armollinen, rakastava, uskollinen, antelias. Valo (jota kaipaamme) otetaan vastaan vapauttamalla oma sisäinen valo. Mutta tämä ei ole aina helppoa.

Meissä kilpailee kaksi luontoa; reaktiivinen ja proaktiivinen. Reaktiivinen luonto pyrkii nopeaan ja lyhytaikaiseen nautintoon, kun taas proaktiivinen puoli kestää väliaikaista epämukavuutta saadakseen suurempaa ja pysyvämpää nautintoa. Reaktiivisesta luonnosta voidaan käyttää koodinimeä saatana. Se tarkoittaa hepreaksi vastustajaa. Ei suinkaan Jumalan vihollista (kuten kristinuskossa). Vaan treenivastusta, että Valo meissä murtautuisi esiin.

Saatana meissä ilmenee "haluna vastaanottaa VAIN itselleen". Se on itsekästä halua, kuten lapsella joka pitää kaikki karkit itsellään. Ei haluamisessa ole mitään väärää. Kasvun tarkoitus onkin laajentaa astiaa, niin että voimme vastaanottaa entistä enemmän Valoa, ja kokea siis enemmän nautintoa. Mutta laajentaaksemme astiaa, sitä onkin ensin rajoitettava. Juuri päinvastoin kuin reaktiivinen luonto haluaisi. On harjoitettava proaktiivisuutta. Eli oltava kärsivällinen ja tehtävä saavutuksen eteen jotain. 

Karkkien hamstraaminen itselle ruokkii reaktiivista luontoa - ahneutta, pelkoa, kateutta ja turvattomuutta. Syntyy maailmankuva että karkkeja on vähän, ne loppuvat hetkellä millä hyvänsä. Jos rohkaistumme jakamaan karkit muiden kanssa, muodostuu todellisuus jossa karkkeja on paljon. Nämä ovat rinnakkaisia todellisuuksia, se mitä ruokimme, vahvistuu. Reaktiivisuus eli pelko, tai proaktiivisuus eli luottamus, kiitollisuus ja ilo. 

Jos rajoitan haluani vastaanottaa VAIN itselleni, ja ruokin haluani antaa, koen antamisen iloa, eli huumaavaa yhtymistä alkuperäiseen Valoon, alkuvoimaan josta kaikki on tehty. Se on paljon syvempi ja voimakkaampi nautinto kuin syödä yksin. Haluan ehkä saada lisää "karkkeja" että voisin kokea antamisen iloa yhä enemmän. Karkeista on tullut paljon suuremman nautinnon väline. Näin on luotu uusi tietoisuus: halu vastaanottaa voidakseen antaa. Se on korkeampi tajunnan taso. "Elämänpuutietoisuus". Tällä tasolla vietetty aika lisää terveyttä ja kasvattaa henkistä lihasmassaa. Antaja huokuu voimaa, minne tahansa hän menee, hänen mukanaan tulee Valo. 

Sitten on vielä taso, jolla otamme vastaan antaaksemme toisille antamisen iloa. Koska antamalla antaja kohoaa, on vastaanottaminen myös palvelus antajalle. Sillä nostetaan toista ylös. Tällä tasolla häpeän leipä poistuu. Kuvitellaan että olen vieraana köyhässä talossa jossa minua vaaditaan jäämään aterialle. En haluaisi olla vaivoiksi, mutta kun näen että talonväki pettyy jos en ota tarjousta vastaan, tuotan heille iloa suostumalla. Sallin itseni nauttia ruuasta, sillä mitä enemmän syön, sen iloisempia he ovat voidessaan antaa.

Lehmä haluaa imettää enemmän kuin vasikka jaksaa imeä, näin toimii myös Valo. Jos olemme tyytymättömiä, vika on aina astian rajallisuudessa, ei Antajan kitsaudessa. Maailma on henkinen kuntosali, joka tarjoaa joka päivä tilaisuuksia astian kasvattamiseen. Juuri se mikä tökkii tai ärsyttää tänään, on suurin mahdollisuus. On aika innostua ihan kaikesta mitä tapahtuu tai ei tapahdu. Kaikessa piilee ylennysmahdollisuus. Esim jumittuneessa kassajonossa voi lihasten jännittämisen sijaan rentoutua ja ajatella edelläolijoista myönteisiä ajatuksia. Ja kävellä kaupasta ulos kirkkaampana kuin meni sinne. Kun asiat eivät mene niin kuin haluaisit, kiitä juuri siitä. Kiitä aamusta iltaan, ihan kaikesta. Tulokset voivat olla yllättäviä.

Liittyen energian (valon) virtaussuuntaan, mitä rabbit opettavat seksistä? Tiivistetysti, he opettavat että miehellä on velvollisuuksia, vaimolla oikeuksia. Maskuliinisuus on antamista. He opettavat että miehen kuuluu tarkkailla vaimoaan valppaasti, ja olla valmiita palvelemaan tätä seksuaalisesti (toki muutenkin), ilman että vaimon tarvitsee edes pyytää. Miehen kuuluu kantaa vastuu että seksi on vaimolle hyvää ja riittävää. Miehen ei kuulu "saada" ennen kuin vaimo on varmasti tyytyväinen. Melkein voisi sanoa heidän opettavan että mies on vaimon lelu. 

Tällaisessa suhteessa vaimo saa tilaa tulla myös aidosti antajaksi, täysin ilman odotuksia, jolloin se vasta on arvokasta ja täysin hänestä itsestään lähtöisin. Silloin naisessakin piilevä maskuliininen energia (halu antaa) kasvaa. Naisen ei kuulu "antaa saadakseen". Nainen on rakennettu siten, että hän ei saavuta turvallisuutta kaupankäynnin tilassa. Vain täydessä turvallisuudessa ja huolenpidossa vaimon maskuliininen energia herää, niin että hän voi vuorostaan ainutlaatuisella voimallaan suojata miestä, joka paradoksaalisesti lopultaan onkin haavoittuvampi.