Maskuliini- ja feminiinienergia (Valo)

Raapaisuja (omin samoin) kirjasta Matrix, Kabbalan Parantava Voima, sekä joitain poimintoja rabbien puheista. 

Tämä on pitkä ja sisältää isoja ydinasioita. Liittyy tekstiin Alkuräjähdys. 

Alussa oli loputon Valo, ääretön puhdas ja rakastava energia. Tuo energia halusi vain antaa, jakaa ja tehdä hyvää, mutta kun koko maailma on pelkkää antamista, kuka ottaa vastaan? 

Puhdas ja ääretön halu antaa on maskuliinienergiaa. 

Koska Valo halusi antaa, se muovasi omasta energiastaan astian johon se voi kaataa itseään. Ja nyt yhden voiman sijaan maailmassa olikin kaksi voimaa: halu antaa ja halu vastaanottaa. Toinen tuli toisesta, kuten nainen otettiin miehestä. Halu vastaanottaa on universumin feminiinistä energiaa. 

Kyse on nimenomaan energian suunnasta. Se mikä milloinkin on maskuliinista ja mikä feminiinistä vaihtelee tilanteen mukaan. Kyse on asemasta suhteessa toiseen. Kuka antaa ja kuka vastaanottaa. Jumala on maskuliini suhteessa luomakuntaan. Se ei siis tarkoita että Jumala on "mies". Jokaisessa ihmisessä on nämä molemmat voimat. Erityisesti miehen syvin olemus ja tarve on antaa. 

Astia edustaa halua saada. Tästä feminiinistä energiasta rakentuu koko luomakunta. Ei siis tuomita sitä että kaikki me etsimme nautintoa. Sitä varten ihminen on luotukin. Kaikki rimpuilu, sekoilu, riippuvuudet ovat ymmärrettäviä oireita. Jotain puuttuu, emme tyydy tyhjyyteen. Me kaipaamme Valoa, kaiken olevan syvintä olemusta. Siitä kaipuusta meidät on muovattu.

Ytimeltään molemmat halut ovat samaa alkuperäistä Valoa. Vähän kuin jääastia, johon kaadetaan vettä, ne ovat vettä molemmat. Luomakunta ja Jumala muodostuvat molemmat Jumalasta. Ei ole muuta kuin Hän. 

Alussa kaikki oli hetken täydellistä. Valo sai antaa mielin määrin ja astia nautti loputtomasta kyvystään vastaanottaa. 

Mutta koska astiakin oli pohjimmiltaan valoa, se turhautui. Sekin halusi antaa. Aivan kuin rakastettu lapsi haluaa yllättäen antaa lahjan vanhemmilleen, astialle ei riittänyt enää pelkkä vastaanottaminen. Astia halusi tulla Valon kaltaiseksi. Antajaksi. Pieneksi hetkeksi astia kieltäytyi vastaanottamasta Valoa ja Valo vetäytyi pois. Tätä kutsutaan kabbalassa alkuräjähdykseksi. Aineellinen maailma sai alkunsa. 

Antaja on vastaanottajan yläpuolella. Antaminen ja saaminen luo epätasapainon, tilanteen nimeltä häpeän leipä. Kun syömme leipää joka on ilmaiseksi saatua, ei ansaittua, siihen sisältyy häpeää. Kerjäläinen saa rikkaalta kolikon, mutta samalla menettää jotain. Itsekunnioitustaan, Jumalan kaltaisuuttaan, ihmisyyttään. Juuri tämän häpeän leivän astia torjui kieltäytymällä. Se halusi nousta korkeammalle tasolle, kokea myös antamisen iloa, eli Luojan kaltaisuutta. Ja niin sen kuului mennäkin. 

Ihminen saavuttaa korkeammat täyttymyksen tasot matkimalla Luojaansa. Eli olemalla lempeä, rakastava, uskollinen, antelias. Valo jota kaipaamme virtaa sisältä ulos, ei toisinpäin. Mutta tähän pääsy ei aina ole helppoa. 

Meissä kilpailee kaksi luontoa; reaktiivinen ja proaktiivinen. Reaktiivinen luonto (ego) pyrkii nopeaan ja helppoon nautintoon, kun taas proaktiivinen puoli (sielu) kestää väliaikaista epämukavuutta, saadakseen suurempaa ja pysyvämpää nautintoa. Reaktiivisesta luonnosta voidaan käyttää koodinimeä saatana. Se tarkoittaa hepreaksi vastustajaa. Ei suinkaan Jumalan vihollista (kuten kristinuskossa). Vaan treenivastusta, että Valo meissä murtautuisi esiin.

Saatana meissä ilmenee "haluna vastaanottaa VAIN itselleen". Se on itsekästä halua, kuten lapsella joka pitää kaikki karkit itsellään. Ei haluamisessa ole mitään väärää. Kasvun tarkoitus onkin laajentaa astiaa, niin että voisimme vastaanottaa entistä enemmän Valoa eli nautintoa. Mutta laajentaaksemme astiaa, sitä onkin ensin rajoitettava. Juuri päinvastoin kuin reaktiivinen luonto haluaisi. 

Jos rajoitan haluani vastaanottaa VAIN itselleni, ja ruokin haluani antaa, koen antamisen iloa, eli huumaavaa yhtymistä alkuperäiseen Valoon, alkuvoimaan josta kaikki on tehty. Se on paljon syvempi ja voimakkaampi nautinto kuin syödä yksin. Haluan ehkä saada lisää "karkkeja" että voisin kokea antamisen iloa yhä enemmän. Karkeista on tullut paljon suuremman nautinnon väline, ei enää itse tarkoitus. Näin on luotu uusi tietoisuus: halu vastaanottaa voidakseen antaa. Se on korkeampi tajunnan taso. "Elämänpuutietoisuus". 

Halu antaa ja palvella on maskuliinisuutta. Se on kykyä kokea toisen nautinto / ilo kuin omanaan, ja kokea siis paljon enemmän. Ihmisellä on syvä tarve laajentaa tajuntaansa oman egon ulkopuolelle. Yhdistyä antamisen kautta toisiin luotuihin ja Luojaan. Tästä on kyse kun kokee "kiksejä" esim antaessaan hyväntekeväisyyteen. 

Tämä itsekkyydestä vapautuminen on maskuliinisuutta sekä naisissa että miehissä. Tämän halun ruokkiminen lisää miehen vetovoimaa ja henkistä lihasmassaa. Se näkyy ulospäin karismana. Hän saa ihmisten kunnioituksen ja luottamuksen ja etenee urallaan. Hyväntekeväisyyttä harjoittava näyttää aina pidemmältä kuin onkaan. 

Nyt ymmärrämme miksi itsetyydytys tappaa maskuliinisuuden. Se edustaa ottamista VAIN itselle. Miehen syvin tarve on antaa, olla tarvittu, olla sankari. Ilman mahdollisuutta tähän miehen sielu näkee nälkää.

Edellisten tasojen lisäksi on vielä tietoisuuden taso, jolla otamme vastaan antaaksemme toiselle antamisen iloa. Kun antaessaan antaja kohoaa, on vastaanottaminen siis palvelus antajalle. Sillä nostetaan toista ylös. Köyhä tekee palveluksen rikkaalle vastaanottaessaan tältä kolikon. Vastaanottajasta tuleekin suurempi antaja. Tällä tietoisuuden tasolla häpeän leipä poistuu. 

Kuvitellaan että olen vieraana köyhässä mökissä jossa minua vaaditaan jäämään aterialle. En haluaisi olla vaivoiksi, mutta näen että tuotan heille iloa suostumalla. Sallin itseni nauttia ruuasta, sillä mitä enemmän syön, sen iloisempia he ovat voidessaan antaa. Olenkin siis antaja, vaikka vastaanotan. Mitä enemmän otan, sen enemmän annan. Mummolakokemus.

Lehmä haluaa imettää enemmän kuin vasikka jaksaa imeä, näin toimii myös Valo. Jumala ei ole kitsas. Jos olemme tyytymättömiä, vika on aina astian pienuudessa, ei siinä etteikö Jumala haluaisi antaa. Hänen halunsa antaa on aina suurempi kuin meidän kykymme vastaanottaa. Täytyy siis kasvattaa astiaa. Juuri sitä opettaa kabbala, vastaanottamisen taitoa. (Heprean sanajuuri kabel = vastaanottaa.) 

Maailma on henkinen kuntosali, se tarjoaa joka päivä tilaisuuksia kasvattaa astiaa. Esim jumittunut kassajono tarjoaa valinnan. Voi jännittää lihaksia ja kokea hukkaavansa aikaa. Tai voi rentoutua ja nauttia tilaisuudesta siunata jonon ihmisiä. Ja kävellä kaupasta ulos kirkkaampana kuin meni sinne. Kun asiat eivät mene niin kuin haluaisit, pysy tietoisena valinnoistasi. Kiitä joka tilaisuudesta treenata. Kiitä ihan kaikesta, innostu vastoinkäymisistä. Yksikään hetki ei ole sattumaa. Älä nukahda, älä mene autopilotille. Opettele kiittämään vastoin reaktiivista luontoasi. Tee tietoisena olosta vähitellen tapa. Tulokset voivat olla yllättäviä.

Seuraavaksi; Sooloseksin kabbala