Besht tarinoita 11

Tarinoita kirjasta The Light and Fire of the Baal Shem Tov, koonnut Yitzhak Buxbaum. Erittäin vapaasti käännettyjä, monet myös lyhennettyjä.



Jääpuikko soihtuna

Beshtillä oli tapana upottautua mikve altaaseen tai luonnovesiin joka päivä, kesällä ja talvella. Kun hän meni kokonaan veden alle, ja avasi silmänsä, hän näki maailman äärestä toiseen.

Eräänä talvi-iltana, kun maa oli lumen peitossa ja jääpuikot riippuivat talojen räystäistä, Besht sanoi taas: "Maailman Herra, olen terve, joten voin palvella sinua." Tästä oppilaat tiesivät ottaa kirveen ja seurata häntä mikve paikalle. He valaisivat pimeää talvista polkua lyhdyllä. Oppilaat rikkoivat kirveellä jään, että Besht pääsi veteen. Hän viihtyi vedessä lähes tunnin, upottautuen monia kertoja, meditoiden ja rukoillen veden alla. Lopulta lyhdyn liekki alkoi rätistä, öljyn loppuessa. Lyhtyä pitävä oppilas kysyi Beshtiltä, mitä nyt tehdään. Besht vastasi: "Sinä hölmö, ota jääpuikko räystäästä ja sytytä se palamaan." Oppilas teki niin, ja jääpuikko paloi valaisten, kunnes Besht oli kylpenyt tarpeeksi, ja vielä koko matkan Beshtin talolle. Siellä oppilas huomasi että jääpuikosta oli jäljellä vain tilkka vettä hänen kädessään.

"Sinä hölmö.." Hölmöjä me olemmekin, kun teemme yksinkertaisista asioista niin vaikeita.



Besht näkee kirkkauden luomakunnassa

Beshtin ollessa vielä nuori, profeetta Ahia (Beshtin opettaja Elian ohella) perehdytti häntä salaisuuksiin. Eräänä päivänä Ahia käski Beshtin upottautua kahdeksantoista kertaa Prut jokeen. Sitten he opiskelivat luolassa kolme päivää ja yötä, ilman ravintoa. Kolmannen päivän jälkeen, aamunkoitteessa Ahia johti Beshtin ulos luolasta. Hän laittoi kätensä Beshtin pään päälle ja siunasi häntä: "Avautukoot silmäsi näkemään totuuden". Sitten Ahia katosi.

Siinä luolan edessä seistessään Besht tunsi suurempaa janoa Jumalaa kohtaan kuin koskaan aiemmin. Hänen ruumiinsa oli hajota kappaleiksi, hän kaipasi Jumalaa niin että tunsi kipua. Silloin hän näki uuden valon, tuhansia aurinkoja kirkkaamman. Minne tahansa Besht katsoi, hän näki kaiken loistavan Jumalan valoa. Taivas, puut, kivet, maa hänen jalkojensa alla, jopa ilma. Kaikki oli Jumalaa, hohtaen Hänen elinvoimaansa.

Ilon aallot vavisuttivat Beshtin ruumista. Hän näki Jumalan fyysisillä silmillään. Hän näki kaikessa Jumalan ensin, ja muun vasta sitten. Hän ymmärsi päivänselvästi, että Jumala on kaikki, ja kaikki on Jumalaa. Jo pikkupoikana hän oli uskonut kabbalistien opetuksen: "Jumala täyttää kaikki maailmat ja ympäröi kaikkia maailmoja. Hänen kirkkautensa täyttää maan, eikä ole paikkaa missä Hän ei olisi läsnä."

Besht oli jo kauan tiennyt Jumalan totuuden. Mutta nyt hän näki sen kirkkaasti ja jatkuvasti. Hän tiesi ja näki että Jumala on todellisempi kuin maailma, sillä Hän on kaiken olevaisen ydin. Jokainen puu ja kivi on Jumalaa, ei ole muuta kuin Hän. "Kaikki ylhäällä ja alhaalla on Yksi!" Besht kuiskasi.

Tuosta päivästä alkaen Besht oli ankkuroitunut Jumala-tietoisuuteen (d`vekut). Hän ymmärsi Jumalan ympäröivän häntä, sisältä ja ulkoa. Hän näki selkeästi että Jumala luo kaiken olevaisen joka hetki, ja että kaikki mitä tapahtuu tulee Häneltä. Jopa Beshtin jokainen hetki, joka tunne, joka ajatus, tulee Jumalalta. Hän näki Jumalan kaikessa näkyvässä ja kuuli Hänet kaikissa äänissä. Hänen äänensä kuului puiden huminassa, virran solinassa, lintujen sirkutuksessa ja liverryksessä. Besht tunsi joka hetki Jumalan läsnäolon. Hänen ihanuudellaan ei ollut rajoja.