Besht tarinoita 4

08.01.2021

Kirjasta The Light and Fire of the Baal Shem Tov, koonnut Yitzhak Buxbaum.



Kaksi valtaistuinta - sapatin oikea vietto (lyhennetty)

Nuorena Baal Shem Tov oli vielä epävarma oikeasta Jumalan palvelemisesta. Hän oli huolissaan siitä pitikö hän käskyt oikein. Hänen yliampuva synnin pelkonsa sai hänet masentuneeksi. Erityisen huolissaan hän oli sapatin vietostaan, sillä sapattia koskevat säädökset ja rajoitukset ovat hyvin monimutkaisia, ja niitä on vaikea täyttää täydellisesti.

Niinpä eräänä sapattina Besht pyysi opettajaansa siilolaista profeetta Ahiaa näyttämään hänelle Edenin puutarhasta sen paikan, joka on varattu parhaille sapatin viettäjille. He nousivat hyvin korkealle, korkeuksiin joihin edes enkeleillä ei ollut pääsyä. Siellä eräässä kammiossa oli kaksi ylellistä, jalokivin koristeltua valtaistuinta. "Kenelle nämä istuimet ovat?" Besht kysyi. "Toinen on sinun, jos toimit viisaasti, ja toinen kaverisi, joka sinun tulee etsiä" Ahia vastasi. Beshtin täytyisi siis löytää tietty henkilö joka piti sapatin täydellisesti, ja oppia häneltä, päästäkseen samalle tasolle.

Sapatin jälkeen Besht valjasti hevosensa ja lähti etsimään tätä kaveria. Hänen hevosensa kulki pitkän matkan, jumalallisessa ohjauksessa, ja pysähtyi erään talon eteen, kaupungissa jossa ei asunut juutalaisia.

Besht koputti pakanan ovelle ja pyysi saada majoittua hänen luonaan. Mies toivotti hänet iloisesti tervetulleeksi.

Besht huomasi pian ettei talossa ollut mitään juutalaista. Mies pukeutui kuten pakanat, ruoka ei ollut kosheria, hän ei pessyt käsiään ennen ateriaa, ei siunannut ruokaa tai rukoillut. Besht pohti, tämäkö kaveri tosiaan olisi hänen seuralaisensa Edenin puutarhassa. Mutta koska hevonen oli pysähtynyt juuri kyseisen talon eteen, tämän täytyi olla mies joka piti sapatin parhaiten. Hänen täytyi olla pyhä, hänen pyhyytensä oli vain hyvin kätkettyä. Se sapatti kuitenkin Beshtille pettymys. Kosher ruoan puuttuessa hän söi vain pari kuivaa leivänpalaa, jotka hänellä oli mukanaan. Hän ei voinut lukea sapatin tekstiä Toorasta, koska sellaista ei ollut. Vaikka hän tarkkaili miestä tiiviisti, hän ei huomannut mitään sapatin viettoon viittaavaa. Tämä oli siis mies joka "piti sapatin parhaiten".

Lauantai iltapäivällä Beshtin isäntä järjesti juhlat kaikille pakanaystävilleen. Miehet ja naiset söivät, joivat ja tanssivat yhdessä, kuten pakanoilla oli tapana. Miehet polttivat sikareita. Isäntä itse oli iloisella tuulella, tehden kaikkensa viihdyttääkseen vieraita. Besht pysytteli sivussa ja pohti masentuneena; miten tämä räävitön mies joka häpäisee sapatin kaikella lailla, voi olla kaverini Edenissä?

Sapatin jälkeen illalla hämmentynyt ja lannistunut Besht oli lähdössä, mutta kysyi vielä uteliaisuudesta: "Miksi järjestit sen juhlan iltapäivällä?" Mies vastasi: "Kerronpa sinulle totuuden. Olen juutalainen, mutta en tiedä juutalaisuudesta mitään. Jäin orvoksi pikkupoikana ja pakanat kasvattivat minut. Muistan vain yhden asian vanhemmistani; joka lauantai-iltapäivä he järjestivät isot juhlat naapureilleen. He olivat hyvin iloisia ja tekivät kaiken mahdollisen jakaakseen iloa naapureille. Niinpä yritän olla juutalainen, sillä ainoalla tavalla jonka osaan - pidän hauskaa joka sapatti ja kutsun naapuritkin, että heilläkin olisi hauskaa. Se on kaikki mitä tiedän juutalaisuudesta, mutta teen sen täydellä sydämellä."

Silloin Besht ymmärsi että mies todella oli pyhä, ja hänellä oli aito juutalainen sydän. Hänellä oli itseasiassa ylhäinen sielu. Kuinka moni juutalaisesta kodista erotettu ja noissa olosuhteissa kasvatettu tekisi mitä hän teki, ja vielä tuollaisella uskolla?

Besht halusi palauttaa hänen jalon sielunsa juutalaisille juurilleen, ja opettaa hänelle kaikki sapatin lait yksityiskohtineen. Opettaa kuinka juutalaiset oikeasti sapattia viettävät. Mutta kun hän avasi suunsa puhuakseen, hän tunsi kuinka hänen kieltään pidettiin alas painettuna. Suuren tzaddikin kaikki jäsenet ovat harjaantuneet tekemään vain ja ainoastaan Jumalan tahdon. Heidän silmänsä eivät näe mitä heidän ei kuulu nähdä, heidän korvansa eivät kuule mitä heidän ei pidä kuulla, eikä heidän kielensä sano mitä sen ei kuulu sanoa. Besht ymmärsi että taivas esti häntä puhumasta. Sillä jos tämä mies tietäisi kaikki sapattia koskevat monet lait, kuinka hän voisi surkealla taustallaan ikinä hallita ne kaikki? Juuri nyt hän oli pyhä, mutta jos hän oppisi moninaiset säädökset, hän ei saavuttaisi edes keskinkertaista tasoa niiden pitämisessä. Jumala oli tyytyväisempi siihen miten hän piti sapatin nyt - täydestä sydämestään ja pyhällä yksinkertaisuudella ja ilolla. Hän oli itse asiassa hyvin korkea sielu. Jos hän tuntisi perinteisen, oikean tavan pitää sapatti, hän ei koskaan saavuttaisi samaa korkeaa tasoa. Hän suoriutuisi heikosti, ja hänen sapatista kokemansa ilo katoaisi.

Beshtin palattua kotiin hän pyysi profeetta Ahiaa vielä näyttämään paikan joka oli varattu huonoiten sapatin pitäville. Ahia johti hänet alas, kunnes he saapuivat helvettiin, sen alimpiin huoneisiin. Siellä oli kaksi savuavaa, mustaa istuinta. "Kenelle nämä ovat?" Besht kysyi. "Toinen on sinun, jos toimit tyhmästi, ja toinen on kaverisi, jonka saat etsiä".

Oli sapatin aatto, joten jo samana päivänä Besht lähti etsimään huonointa sapatin viettäjää. Tällä kertaa matka oli lyhyempi, hän päätyi juutalaisten asuttamaan kaupunkiin, jossa valmistauduttiin sapatin alkuun. Hevonen pysähtyi erään talon eteen, josta kuului Tooran opiskelun ääntä. Beshtille kerrottiin että talo kuului rabbille joka seurasi ankarasti juutalaisen lain pienintäkin yksityiskohtaa. Palvelija päästi Beshtin sisään, mutta talon isäntä oli liian uppoutunut opiskeluun tervehtiäkseen vierasta. Puolen tunnin odottelun jälkeen rabbi lopetti lukusessionsa, huomasi Beshtin ja tervehti tätä laimeasti. Besht kysyi voisiko viettää sapatin talossa ja rabbi suostui. Hän määräsi palvelijansa huolehtimaan Beshtin tarpeista ja palasi itse opiskelun pariin.

On toki pyhää opiskella Tooraa keskeytyksettä, mutta eikö Aabraham keskeyttänyt keskusteluaan itse Jumalan kanssa, tervehtiäkseen kolmea vierasta?

Se sapatti oli Beshtille ankea. Pimeys ja synkkyys hallitsivat talossa. Rabbi pelkäsi niin paljon rikkovansa muktzeh kieltoja (kiellot koskea tiettyihin esineisiin sapattina) ettei hän voinut edes ojentaa kättään, ettei olisi vahingossa koskenut työkaluun, kuten vaikka kynään. Tämä on toki pyhää, mutta hän meni äärimmäisyyksiin! Hän pelkäsi niin paljon astuvansa muurahaisen päälle (sillä on kiellettyä tappaa mitään pyhänä sapattina) ettei hän ottanut askeltakaan. Niinpä hän istui koko sapatin tuolissaan kuin vanki, kädet ja jalat ristissä.

Besht ymmärsi miksei tämän rabbin sapatinvietto herättänyt suosiota taivaassa, ja halusi selittää hänelle kuinka sapattia vietetään ilolla. Mutta kun hän avasi suunsa puhuakseen, sanat eivät tulleet ulos. Hän ymmärsi että taivas estää häntä puhumasta. Tooran mukaan on käsky neuvoa toista ja korjata hänen käytöstään. Mutta rabbit lisäävät, että jos tietää, ettei toinen kuuntele, on käsky jättää korjaamatta. Se aiheuttaisi vain riitaa. Tämä rabbi oli niin ylpeä Tooran osaamisestaan ja varma tiestään, ettei hän olisi kuunnellut neuvoja.

Näistä kahdesta matkasta Baal Shem Tov oppi kuinka tärkeää on pitää sapatti ja kaikki muutkin käskyt iloisesti. Että liiallisuuksiin menevä synnin pelko, joka lisää ahdistusta ja tappaa ilon, ei miellytä Jumalaa. Tästä eteenpäin Besht opetti aina että Jumala haluaa tulla palvelluksi ilolla. Synnin pelko ei koskaan saa tukahduttaa juutalaisuudesta saatavaa iloa.



Vältä alakuloisuutta

Baal Shem Tov huomasi kerran oppilaidensa olevan allapäin ja opetti heitä: "Jos ihminen todella uskoo Jumalan olevan hyvä, ja tekevän vain hyvää, hän ei voi olla masentunut. Murhe on itse asiassa ateismin merkki. "Väkevyys ja riemu Hänen asuinsijoissaan" sanoo Toora, ja rabbit kommentoivat tähän ettei ole luvallista mennä kuninkaan palatsin portteihin säkkipuvussa. Alakuloisuus blokkaa jumalallisen valon ja estää lähestymästä Jumalaa. Rakastan iloa ja naurua ja vihaan murhetta ja masennusta. Minulla on sukulainen joka on täydellinen tzaddik (pyhä, vanhuskas) mutta koen vaikeaksi puhua hänelle, hän on niin synkkä ja alakuloinen. Minä sanon teille, että jos juutalainen haluaa tarttua Jumalaan, siunattu olkoon Hän, hän ei saa sallia itselleen apeutta. Jos juutalainen on unohtanut ilon, hän on unohtanut Jumalan. Vältä alakuloisuutta keinolla millä hyvänsä."


Osa viisi